Avainsanat
AP, Bergen, Bergenin yliopisto, merieläimet, merien muoviroskat, merien roskaantuminen ja eliökunta, merien saastuminen, merten saastuminen, muovien aiheuttamat riskit, muoviroskat, muoviroskien vaarat eläimille, muovit, Norjan valaat, roskaantuminen, Sotra, The Globe and mail, University of Bergen, valaat, valtameret
Nälkiintynyt eläin jouduttiin lopettamaan
Merien roskaantuminen ‒ ennen kaikkea maalta vesiin ajautuneet muovit ‒ on noussut yhdeksi luonnon- ja ympäristönsuojelun polttavimmista ongelmista. Merissä muovit pilkkoutuvat pieniksi, jopa mikroskooppisiksi palasiksi, joita joutuu jokseenkin kaikkein vesieläinten elimistöön. Kookkaimmat merinisäkkäät, valtavia vesimassoja suodattavat ja nielevät valaat saavat ruoansulatuselimistöönsä myös kookkaita, vedessä kelluvia ja upoksissa olleita muoveja. Niin luonnossa kuin mahalaukussa ja suolistossa hajoamattomat muovikappaleet häiritsevät ja ääritapauksissa estävät vesieläinten normaalin ravinnonhankinnan. Tällainen tarkoitukseton muovien nieleminen koitui Norjan lounaisrannikolle rantautuneen nokkavalaan kohtaloksi.
Bergenin kaupungin edustalla sijaitsevan Sotran saaren rantaan 28.1.2017 toistuvasti rantautunut valas osoittautui fyysiseltä kunnoltaan hyvin heikoksi, ja paikallisten eläintieteilijöiden tarkastuksen jälkeen valas oli ”eutanasian periaatteiden” mukaan lopetettava ja päästettävä kärsimyksistään. Valaan ikää tai sukupuolta ei voitu rannalla määrittää.
Kuoleman jälkeisessä ruumiinavauksessa valaan mahasta löytyi ainakin 30 isokokoista, hajoamatonta muovikassia ja -pussia. Hajoamattoman roskan kerääntyminen merinisäkkään ruoansulatuskanavaan oli estänyt valaan normaalin ravinnonhankinnan (The Globe and Mail, via AP, 3.2.2017; http://www.theglobeandmail.com/feeds/canadian-press/world/in-norway-zoologist-find-30-plastic-bags-in-stranded-whale/article33892076/
Uusimpien arvioiden mukaan maalta kulkeutuu meriin vuosittain kahdeksan miljoonaa tonnia muoviroskaa, ja lähivuosikymmeninä merissä on jo paljon enemmän muovia kuin kalaa (Tiedebasaari 21.1.2016; https://tiedebasaari.com/2016/01/21
Aiheesta muualla Tiedebasaarissa:
Merien muoviroskat oletettuakin vaarallisempia vesieläimille. Tiedebasaari 24.8.2012; https://tiedebasaari.com/2012/08/24
Merilinnut joutuvat yhä useammin muoviroskien uhreiksi; Tiedebasaari 5.7.2012; https://tiedebasaari.com/2012/07/05
Joka kymmenes merikala on syönyt muoviroskia. Tiedebasaari 2.7.2011; https://tiedebasaari.com/2011/07/02
Merien kalat syövät tahtomattaan vaarallisen paljon muoviroskia. Tiedebasaari 24.2.2013; https://tiedebasaari.com/2013/02/24
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.