Avainsanat
kansanomainen lääkintä, kasvit, kaupunkikasvit, lääkekasvit, piharatamo, Plantago major, rohdoskasvit, yrttikasvit
Kaikkien tuntema piharatamo (Plantago major) on levinnyt kautta maapallon, mutta aina näin ei ole ollut. Kasvin sanotaan kulkeutuneen Euroopasta löytöretkeilijöiden ja siirtolaisten mukana eri maanosiin. Niin Pohjois-Amerikan intiaanien kuin Australian alkuperäisasukkaiden kielissä kasvi tunnetaan nimellä ”valkoisen miehen jalanjälki”. Siitepölyanalyysit osoittavat piharatamon tulleen myös Pohjolaan jo varhain: Vanhimmissa kivikauden ihmisen viljelytilkuissa kasvoi piharatamoa rikkaruohona.
Piharatamo on paitsi tuttu nurmikoiden ”tallottava laji” myös paljon hyödynnetty ja arvostettu lääke- ja yrttikasvi. Kuivatut ratamon lehdet ovat monissa maissa edelleen apteekkitavaraa, kun taas tuoreista lehdistä tehdyt kääreet ovat enemmänkin kansanlääkinnän hoitomuotoja. Homeopaattisissa valmisteissa käytetään tuoreiden ratamonlehtien uutteita sisäisesti korva-, hammas- ja päänsärkyyn sekä ulkoisesti käytettynä puolestaan ihovammojen hoitamiseen.
Vanhat oppikirjat kertovat piharatamolla olevan 21 erilaista lääkinnällistä käyttötapaa. Kasvin parantavat voimat perustuvat moniin eri yhdisteisiin, joista tehokkaimpia ovat parkkiaineet ja glukosidit. Melkoista puoskarointia edustaa perimätiedon mukainen hammassäryn poistaminen työntämällä piharatamon juuri potilaan korvaan. Nykyaikaisempiakin hoitomuotoja kasvilla toki on.
Piharatamon lehdet – kansanomaisesti rautalehdet – ovat vanhimpia haavojen ja ihon ruhjeiden hoitokeinoja. Jo kreikkalainen oppinut Dioskorides suositteli piharatamoa haavojen hoitoon yli 2 000 vuotta sitten. Piharatamon parantavat ominaisuudet on analysoitu myös tieteellisen tarkasti: Kasvin solukot sisältävät muun muassa invertiini- ja emeulsiini -entsyymejä, joilla on vaurioituneita kudoksia parantava vaikutus.
Ratamon käyttö on pelastanut niin taisteluissa haavoittuneita Rooman legioonalaisia kuin maatöissä itseään teloneita muinaissuomalaisia, mutta hoidoilla oli myös sivuvaikutuksia. Pihoilta ja tienvarsilta kerätyt kasvit kantoivat monia bakteereja, ja varsinkin jäykkäkouristuksen uskotaan levinneen nimenomaan saastuneiden ratamonlehtien välityksellä.
Kuivatuista piharatamon lehdistä valmistettua teetä on käytetty yleisesti ”verta puhdistavana” lääkkeenä. Nuoret lehdet ovat puolestaan hyviä salaattien aineksia. Jokainen pihakäytäviä tai nurmikoita hoitanut tietää, että piharatamoa on lähes mahdoton hävittää. Eikä kasvilajin maineen tuntien missään tapauksessa pidäkään hävittää! Mitättömän näköisistä kukista kehittyviä siemeniä yksi ratamokasvi tuottaa kesässä parhaimmillaan 20 000–30 000 kappaletta. Kovaan elämään sopeutunut kasvi on siirtänyt sitkeytensä myös siemeniinsä: 40 vuotta maassa olleet siemenet itämään uusiksi kasviyksilöiksi.
Ratamoilla on erinomainen menetelmä levitä paikasta toiseen. Varsinkin sadesäällä piharatamon siemenet muuttuvat tahmean limaisiksi ja tarrautuvat yhtä hyvin ohi kulkevan ihmisen vaatteisiin, lintujen höyheniin kuin autonrenkaisiinkin.
Jo historian alkuhämärissä kulttuuriympäristöön kotiutunut kasvi osoittaa sopeutumiskykyä myös nykyihmisen vakavimpiin aikaansaannoksiin. Englantilaiset tutkijat havaitsivat, että kaupungeissa kasvava piharatamo muuttaa valkuaisaineidensa koostumusta ilman saastuessa tavalla, joka suojaa kasvin herkkiä rakenteita otsonin voimakkaalta solurakenteita tuhoavalta vaikutukselta
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.