Avainsanat
epärehellisyys opinnoissa, Igor Chirikov, korruptio, opinnoissa huijaaminen, opintosuoritusten ostaminen, opiskelu Venäjällä, plagioinnin tarkastus, plagiointi, tieteellinen vilppi, Venäjä, Venäjän korkeakoulupolitiikka, Venäjän yliopistojen taso, Venäjän yliopistot, yliopisto-opinnot Venäjällä
”Opiskelijat huijaavat, koska heitä huijataan”
Tieteellisen vilpin kitkeminen pois akateemisesta maailmasta on hyvin ajankohtaista etenkin internetin myötä yleistyneiden plagiointitapausten tultua ilmi sekä yliopistoissa että politiikan huipulla. Vilppiä on varmasti aina ollut myös alemmalla tasolla, koulukokeissa lunttaamisesta lähtien. Korkeakouluopiskelijoiden harjoittama vilppi on edennyt huippuunsa Venäjällä. Moskovalaisen taloustieteellisen korkeakoulun tekemän kyselytutkimuksen mukaan joka seitsemäs venäläinen yliopisto-opiskelija myöntää toimineensa vilpillisesti opinnoissaan.
Saman selvityksen mukaan neljä opiskelijaa sadasta myöntää maksaneensa jollekin toiselle opintoihinsa kuuluvan pakollisen kirjallisen tehtävän suorittamisesta. Kyselyyn vastasi noin 3 000 venäläisissä yliopistoissa tutkintoa suorittavaa opiskelijaa.
Tulos vahvistaa yleistä käsitystä siitä, että vilppi suorastaan kukoistaa venäläisessä yliopistomaailmassa, myöntää tutkimuksen vastuullinen johtaja, moskovalaisen taloustieteellisen korkeakoulun – ja myös Kalifornian yliopistossa Berkleyssä toimiva vanhempi tutkija, tohtori Igor Chirikov.
Vilppiin suhtautuvat suvaitsevasti myös ne, jotka eivät ole itse toimineet epärehellisesti. Noin puolet haastatelluista taloustieteen ja markkinoinnin yliopisto-opiskelijoista oli sitä mieltä, että moitteet ja varoitukset riittävät rangaistukseksi vilpistä kärähtäneille.
Opiskelijoiden epärehellisyys ja vilpin hiljainen hyväksyminen kuvastavat koko venäläistä yliopistoyhteisöä, myös opettajakuntaa, Chirikov myöntää. Useimmat opettajatkin päästävät vilpistä kiinni jääneet vain varoituksella tai korkeintaan alentavat epärehellisen kokelaan opistosuorituksen arvosanaa. Tieteellisen vilpin hyväksynnällä on läheinen yhteys korruptioon, joka tunnustetaan ongelmaksi Venäjän korkeakoulupiireissä.
Koko venäläinen järjestelmä on pahasti muun maailman jäljessä opetuksen ja tutkimuksen rehellisyyden vaalimisessa. Vain harvalla venäläisellä yliopistolla on käytössään esimerkiksi tutkimusten plagioinnin tarkastus, joka on helppoa valmiiden tietokoneohjelmien ansiosta – ja jollainen on itse asiassa rutiinia lähes kaikkialla muualla.
Ongelma on Chirikovin mukaan koko järjestelmässä; ”Opiskelijat huijaavat koska heitä huijataan”.
Opiskelu venäläisissä yliopistoissa on muodoiltaankin vanhanaikaista. 11 johtavassa venäläisessä yliopistossa tehdyssä, noin 4 000 opiskelijalle suunnatussa toisessa kyselyssä 70 prosenttia opiskelijoista sanoi käyttävänsä valtaosan ajastaan passiivisesti kirjoittamalla opettajan luentoja sanasta sanaan. Vain 17 prosenttia opiskelijoista sanoi saaneensa palautetta suorituksistaan.
Vanhanaikaisuudesta ja kaavamaisuudesta huolimatta 80 prosenttia opiskelijoista ilmoittivat olevansa tyytyväisiä opintoihinsa ja opiskeluoloihinsa. Tärkeintä tuntuu olevan saada muodollinen todistus opinnoista, opitun sisällöllä ja käyttökelpoisuudella ei ole niin väliä (Times Higher Education, 7.4.2015).
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.