Avainsanat
Anne Hidalgo, Eiffel-torni, Eiffel-tornin kunnostus, kesäolympialaiset 2012, kulttuurimonumentit, Pariisi, Pariisin nähtävyydet, Pariisin turistikohteet, Word Expo 2015
Vuonna 1889 yleisölle avattu, aikanaan maailman korkeimmaksi rakennukseksi tehty Eiffel-torni on yksi Pariisin, Ranskan ja koko Euroopan suosituimmista maksullisista nähtävyyksistä ja matkailukohteista, jossa vierailee vuosittain 6‒7 miljoonaa kävijää. Ikä on tehnyt tehtävänsä, ja maailmankuulua tornia on kunnostettava ja teräsrakenteiden kuntoa on kohennettava jatkuvasti. Pariisissa tietysti tunnetaan ja tunnustetaan Eiffel-tornin arvo, ja metropolin nykyisen pormestarin Anne Hidalgon ehdotuksesta tornin ylläpitoon, kunnostukseen ja modernisointiin varattuja määrärahoja lisätään noin puolella nykyiseltä 13.7 miljoonan euron vuositasolta. 13.1.2017 julkistetun ehdotukseen mukaan Eiffel-tornin ylläpitoon varataan 15 seuraavan vuoden aikana 20 miljoonaa euroa vuodessa, eli kokonaismääräraha nousee 300 miljoonaan euroon.
Eiffel-tornin kunnostus- ja parannusohjelma ovat osa Pariisin kunnianhimoisia lähitulevaisuuden hankkeita, joista näkyvimpiä ovat vuoden 2024 kesäolympialaisten sekä World Expo 2015 -maailmannäyttelyn hakeminen kaupunkiin.
Jatkuvan ylläpitohuollon lisäksi tavoitteena on parantaa Eiffel-tornin palveluksia vierailijoille. Tätä nykyä jopa seitsemän miljoonan vuosittaisen kävijän on usein jonotettava pitkiä aikoja torniin päästäkseen, eivätkä nähtävyyden tarjoamat palvelut ole aivan moderneimmassa kuosissa. Palvelujen kehittäminen kuten lipunmyynnin ja hissien modernisointi ovat yleisölle näkyvimpiä uudistuksia, mutta tärkeintä lienee tätä nykyä kaikessa yleisöpalvelussa – ja viime aikojen kokemuksien valossa etenkin Pariisissa – turvallisuuden takaaminen ihmisille, ja tälle sektorille saneerausohjelmassa luvataan panostaa. Ulospäin näkyvää muutosta on luvassa ainakin pimeään aikaan koko Pariisin ylle ulottuvan Eiffel-tornin valaistuksen modernisoinnissa (ArtDaily, 14.1.2017; http://artdaily.com/news/93028/Olympics-candidate-Paris-boosts-funds-for-Eiffel-Tower-upgrade#.WHpzPIVOKM9
Aiheesta muualla Tiedebasaarissa:
Ranskan museoille ennätyksellinen kolmen miljardin euron rahoitus. Tiedebasaari 13.10.2016; https://tiedebasaari.com/2016/10/13
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.