Avainsanat
Chrysosplenium alternifolium, kansanomainen lääkintä, kasvit, kevätkukat, kevätlinnunsilmä, lehtokasvit, linnunsilmät, muoto-oppi, rohdoskasvit, signatuurioppi
Aikainen kasvuunlähtö ja kukkiminen ovat varsinkin eteläisen Suomen rannoilla
ja puronvarsissa huhti-toukokuussa kehittyvän kevätlinnunsilmän (Chrososplenium alternifolium) elinehto. Kun lehtomaisten kasvupaikkojen puut ja pensaat ovat kasvattaneet lehtensä täyteen mittaan ja rehevien maiden suuret ruohot kehittyvät, lajille ei jää yhteyttämisen vaatimaa valoa eikä edes elintilaa.
Vaikka kevätlinnunsilmä on yksi aikaisimmista kukkijoistamme, pienikokoisena ja upottavan märillä paikoilla kasvavana laji jää monelta luonnossa liikkujalta
huomaamatta. Yleisimmillään kevätlinnunsilmä on lounaisessa Suomessa, mutta
aivan rantaviivalla ja saaristossa laji ei näytä menestyvän.
Linnunsilmä säästää lisääntymiskuluissa kasvattamalla hyvin vaatimattomat,
terälehdettömät kukkansa näyttävän keltaisten suojuslehtien keskelle. Tämä kokonaisuus riittää houkuttelemaan riittävästi pölyttäjiä. Strategia on samanlainen kuin tutulla joulutähdellä, jonka punaiset tai valkoiset – ostoperusteena olevat – lehdet eivät suinkaan ole kukkia vaan vaatimattomien lisääntymiselinten kasvullisia tukilehtiä. Tärkeimpiä linnunsilmän pölyttäjiä ovat varhain keväällä aktiiviset kärpäset ja kovakuoriaiset.
Valheeseen perustuvat kukkarakenteet tuottavat noin millimetrin mittaisia,
väriltään ruskeanpunaisia siemeniä, joiden leviämiseen linnunsilmä on
kehittänyt mielenkiintoisen rakenteen. Pikkuriikkiset siemenet ovat kuppimaisen
siemenkodan pohjalla ja lähtevät emokasvista leviämään sadepisaroiden osuttua
kotaan ja paiskatessa lisääntymisvälineet lähiympäristöön. Valtaosa siemenistä
jää kuitenkin ”suutareiksi” rehevän kasvillisuuden varjossa, mutta linnunsilmä
pystyy silti jopa leviämään kasvupaikoillaan.
Nämä pikkuriikkiset, hedelmän vaalealla pohjalla olevat siemenet lienevät
antaneet linnunsilmälle myös suomenkielisen nimen, jonka kummina pidetään
vuonna 1860 ilmestyneeseen Suomen Kasvioon lukuisia uudisnimiä keksinyttä Elias Lönnrotia. Valoisaan, mutta lämpöoloiltaan viileään vuodenaikaan ajoittuva aktiivinen kausi on linnunsilmälle välttämätön. Monet kasvimme kärsivät ankaria tappioita kovilla pakkasilla, mutta linnunsilmällä elintilanne on päinvastainen: Kun
lämpötilat nousevat hellelukemiin, kevätlinnunsilmän elintoiminnot lamautuvat ja kasvi vaipuu fysiologiseen lepotilaan.
Kuumina hellepäivinä, jollaisia Suomenkin kesässä on yleensä parikymmentä, kasvin jo valmiiksi kehittyneet siemenet ja nuoret siementaimet kuolevat. Puronvarsissa ja lähteiköissä linnunsilmä pitääkin vuodesta toiseen pintansa usein vain kasvullisten, maanalaisten rönsyjen ansiosta.
Keltaisten ylälehtien ansiosta kevätlinnunsilmää on kutsuttu myös keltatuikuksi.
Ilmeisesti aikaiseen aktiivisuuteen liittyvä kansanomainen rinnakkaisnimi
sammakonkukka tunnetaan Suomen lisäksi myös Keski-Euroopasta.
Linnunsilmä tunnetaan myös kansanparannuksen välineenä. Keski-Euroopassa
syyhy-yrtiksikin nimetyn kasvin lehtiä on käytetty ihottumien hoidossa. Lisäksi
linnunsilmästä on haettu apua karjan sairauksiin.
1500-luvulla vallinneen muoto-opin eli signatuuriopin mukaan kaiken elämän luoja ilmaisi kasvien ulkonäössä ja värityksessä, minkä ihmisen vaivan hoitoon kutakin kasvilajia voitiin käyttää. Tämän perusteella kevätlinnunsilmää on käytetty pernan sairauksien hoidossa, sillä keltaiset ylälehdet ovat varsin paljon ihmisen pernan muotoisia.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.