Avainsanat

, , , , , , , , , , ,

Imikän kukan väri vaihtelee solunesteden happamuuden muutosten seurauksena.

Lehdoissa valkovuokkojen aikaan kukoistava lemmikkikasveihin kuuluva imikkä (Pulmonaria obscura) on monivärisine, sävyään ajan mukana vaihtavine kukkineen kiehtonut kansan mielikuvitusta. Imikän kukat ovat avauduttuaan ruusunpunaisia, hieman myöhemmin sinipunaisia ja muuttuvat lopulta sinisiksi.

Nykytieteen keinoin on todistettu värinmuutosten johtuvan kukkalehtien
solunesteen happamuuden muutoksista. Punaiset väriaineet muuttuvat asteittain sinisiksi kukkalehtien happojen, mm. viinihapon, määrän vähentyessä.

Vanha kansa oli ennen kemiallisten analyysien aikakautta keksinyt kukkien
värimuutoksille omat loogiset selityksensä. Laajalti levinneen uskomuksen mukaan väri vaihtuu kukkien pölytyksen tapahduttua ja hyönteisiä houkutelleen meden loputtua. Hyönteisvierailuilla ja kukan iällä onkin yhteys – tosin ainakin tärkeimmän pölyttäjäryhmän osalta päinvastainen kuin tarina edellyttäisi. Mehiläiset näkevät nimittäin varsin huonosti kirkkaanpunaista väriä, joten pölyttäjät suosinevat hieman ikääntyviä, tummuneita ja sinertyviä kukkia.

Luonnossa tavataan myös valkokukkaisia, mutaatioiden aiheuttamia imiköitä,
joiden synnystä kansanviisaudet eivät ole antaneet selityksiä. Imikän kukkien erityispiirteisiin kuuluu myös erilaisvartaloisuus. Kukkia on kahta päätyyppiä, josta toisella on pitkä emin vartalo ja lyhyet heteet ja toisella tyypillä naaras- ja koiraselinten pituussuhteet ovat päinvastaiset. Rakenne vähentää itsepölytyksen mahdollisuutta, vaikka ei sitä aivan kokonaan estäkään.

Imikkä on perinteinen kansanlääkinnän tuntema rohdoskasvi, joka tunnetaan
erityisesti keuhkosairauksien parantajana. Keskiajalla imikkä on Keski-Euroopan yleisimpiä lääkekasveja, jonka voimaan luotettiin mm. rintakipujen hoidossa. Eräissä maissa imikkä on edelleen yskän, astman ja keuhkoputkentulehdusten hoidossa käytettävä lääkekasvi.

Yhdysvalloissa imikkää viljeltiin viime vuosisadalla yleisesti lääkekasvina,
jonka tärkein käyttökohde on ollut hengitystiesairauksien hoidossa mm. limaa
irrottavana rohdoksena. Lisäksi kasvin lehtiä on käytetty haavojen hoitoon.

Imikän suosio nimenomaan keuhkosairauksien hoidossa perustuu ikivanhaan
signatuurioppiin. Tämän varsinkin 1500-luvulla eläneen lääketieteen
toisinajattelija Paracelsuksen suosiman muoto- eli signatuuriopin mukaan ulkonäöstä voidaan nähdä ennusmerkkejä niistä sairauksista, joihin kasvilla on parantavia ominaisuuksia. Kykyä löytää luonnosta sopivan näköisiä kasveja eri tautien parantamiseksi on pidetty jopa edellytyksenä lääkärinammatin harjoittamiselle. Keski-Euroopassa, Skånessa ja Karjalan kannaksella tavattavan kotimaisen imikkämme alalajilla on valkolaikkuiset lehdet, jotka ikivanhan näkemyksen muistuttavat sairaan ihmisen keuhkokudosta.

Ehkä yleisemmin hyväksytty signatuurioppiin liittyvä selitys imikän ja keuhkojen yhteydelle liittyy kukkien värimuutoksen samankaltaisuuteen
sydämessä ja vesisuonistossa virtaavan veren kanssa. Nuoren imikän kirkas punaväri kuvaa keuhkoista valtimoihin pumpattavaa happipitoista verta,
välivaiheen sinipunainen puolestaan osan hapestaan luovuttaneen veren väriä ja vanhan kukan siniväri lopulta laskimon kuljettamaa vähähappista tympeää verta.