Avainsanat
alkoholien maustaminen, kansanomainen lääkintä, kasvit, lääkekasvit, luonnonkasvit, nautintoainekasvit, rohdoskasvit
Jokseenkin jokaisella ojanpientareella, metsien laiteella ja teiden varsilla heinäkuussa valkeana loistavaa mesiangervoa (Filipendula ulmaria) ovat monet ulkomaalaiset vierailijat uskoneet maamme yleisimmäksi kukaksi. Näin ei ehkä ole, mutta kaikille tuttu kasvi mesiangervo joka tapauksessa on. Ja mikä onkaan angervon levittäytyessä, kun yhden neliömetrin kokoiselta alalta mesiangervokasvustoa valmistuu joka kesä jopa 40 000 siementä, joista suuri osa kulkeutuu talvella lumihankea pitkin kauas synnyinsijoiltaan.Yleisyydestään huolimatta mesiangervon historia ja hyötykäyttö eivät ole yhtä tuttuja kuin useimpien muiden jokapäiväisten naapuriemme.
Mesiangervon huumaavantuoksuiset kukat ja koko kasvin sisältämät eteeriset öljyt tekevät kasvista kauas havaittavan vaikka itse kasvustoa ei näkisikään. Voimakastuoksuista kasvia onkin käytetty nimenomaan arominsa takia hyödyksi monin tavoin. Angervon kukat ovat erinomaista kotiviinin raaka-ainetta, mutta on kasvia käytetty muidenkin juomien maustamiseen Jo viikinkien sima – joka ei ollut mitään joka kodin vappujuomaa – maustettiin mesiangervolla. Myöhemmin angervo on ollut tavallinen viinojen ja oluiden maun antaja.
Pohjolassa paljon käytetyn Carl von Linnén yrttikirjan mukaan mesiangervo oli 1700- ja 1800-lukujen keskieurooppalaisissa ja ruotsalaisissa lääkekasviluetteloissa virallista apteekkitavaraa. Sittemmin kasvi on virallisen parantajastatuksensa menettänyt, mutta kansanomaisessa lääkinnässä suosio on säilynyt nykypäiviin saakka. Lääkekasvina mesiangervo on olut arvossaan muun muassa hengitystievaivojen, kuumetautien sekä jopa nivelreuman, isorokon ja verisuonitautien hoidossa.
Aspiriinia kasvaa ojanpientareella
Mesiangervossa on C-vitamiinia parhaimmillaan 160 milligrammaa sadassa grammassa tuoreita lehtiä. Määrä on paljon suurempi kuin esimerkiksi appelsiineissa. Angervon lehdissä on aromikkaan spireaöljyn lisäksi tanniineja sekä salisyylihappoa eli aspiriinin parantavan tehon lähdettä. Nykyisin mesiangervo on suosituimpia yrttiteen raaka-aineita. Teejuomalla onkin salisyylihapon ansiosta paitsi virkistäviä, myös muun muassa vilustumisoireita lievittäviä lääkinnällisiä vaikutuksia. Salisyylihapon sekä lehdissä runsaana olevan gaulteriinin ansiosta mesiangervon runsas nauttiminen saattaa aiheuttaa pahoinvointia ja vatsakipuja, joten luontaislääketieteen ja yrttikirjojen neuvoihin on syytä suhteutua pidättyväisesti ja varovaisesti. Suuria määriä kerrallaan tai kovin usein mesiangervoa ei pidä lähteä omin neuvoin nauttimaan.
Suomalainen perinteinen kansanresepti on hyödyntänyt mesiangervoa tukan kasvua parantavassa pesunesteessä sekä rasvoihin sekoitettuna haavojen hoitoon. Vanha kansa uskoi mesiangervon kukkien myös karkottavaan käärmeitä. Yrttikirjojen mukaan mesiangervon kukat sulattavat selluliittia, joten kasvi on mitä parhain ystävä laihduttajille.
Ihminen on arvostanut mesiangervoa aikojen alusta, mutta karjalla kasvi ei kelpaa. Elias Lönnrot kirjoitti, että ”lehmät ja vasikat mieluummin kuolevat nälkään kuin syövät mesiangervoa”.
Näyttävyydestään huolimatta mesiangervo ei ole suomalaisten luontolistoilla erityisen korkealla. Ilmeisesti kasvin on liian yleinen kelvatakseen kansansuosikiksi. Monia jalostettuinakin luonnonvaraista lajia vaatimattomampia puutarha-angervoja kansa kuitenkin hoivaa pihoillaan. Keski-Euroopassa koristusta arvostetaan korkeammalle, mistä ovat osoituksena saksan- ja englanninkieliset nimet, joissa mesiangervo on ”niittyjen kuningatar”.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.