Avainsanat
Fulica atra, linnut, lintujen pakoreaktiot, metsästys, nokikana, sorsalinnut, sorsastus, vesilinnut, vesilintujen metsästys
Elokuun 20. päivänä Suomessa käynnistyvä vesilintujen metsästyskausi on siivekkäille ankaran koettelemuksen aika. Linnut kärsivät metsästyksestä, vaikka eläisivät haulikkomiesten toiminta-alueen ulkopuolellakin. Aarhusin yliopiston tutkijan Thomas E. Holmin johdolla Bird Study -tiedelehdessä julkaistussa selvityksessä laskettiin suojelualueella elävien nokikanojen (Fulica atra) lukumäärät ennen metsästyskautta ja sorsastuksen käynnistyttyä. Ero oli huomattava sekä alueellisessa populaation jakaumassa että nokikanojen ruokailutottumuksissa.
Normaalioloissa – ennen metsästyksen alkua – suojelualueella elävistä nokikanoista 45 prosenttia tavattiin pysyvästi noin 400 metrin laajuisella, lajille optimaalisella paikalla. Mutta heti jahdin alettua nokikanat siirtyivät suojelualueen rajauksen sisällä kauemmas niistä vesistä, joissa sorsastusta harjoitettiin. Vain viisi prosenttia elinpiirin normaalista nokikanavahvuudesta jäi parhaille, vaikka pyyntialuetta lähellä sijaitseville paikoilleen. Holm ja kumppanit selvittivät myös seuratun vesialueen kasvillisuutta, sillä nokikana on puhtaasti kasvissyöjä.
Nokikanan syömän kasviravinnon määräksi tutkijat määrittivät 52.3 grammaa vuorokaudessa. Tämän annoksen nokikanat saavat helposti optimialueen matalista vesistä, joissa ruokaa ei tarvitse erityisemmin kurkotella, eikä ainakaan sukeltaa. Metsästyskauden alettua kauemmas rauhallisilta rantavesiltä poistuneet linnut joutuivat tekemään paljon enemmän työtä ravintoa saadakseen. Pakopaikkojen vedet ovat syvempiä kuin nokikanan normaalisti suosimissa lahdissa, joten ravinnon saanti on hankalaa ja kuluttaa normaalia enemmän energiaa. Normaalioloissa nokikanojen ravinnonhankintakerroista 14 prosenttia edellyttää sukeltamista, mutta metsästyskauden pakopaikkojen syvemmissä vesissä tuo osuus nousee 35 prosenttiin.
Kasvillisuutta oli koko seuranta-alueella niin paljon, että ravinto ei voinut olla syynä nokikanojen muuttuneisiin käyttäytymis- ja sijoittumistapoihin. Alueenkäyttötapoja kannattaisi muuttaa nykyisestä. Jos suojelualueen ja metsästykselle avointen alueiden väliin jätettäisiin riittävä puskurivyöhyke, linnut eivät häiriytyisi ihmistoiminnasta. Tällöin sekä poikastuotanto että jälkeläisten menestyminen paranisivat sekä nokikanojen että metsästäjien eduksi, tanskalaistutkijat päättelevät.
Vastaava vesilintujen pako vakioalueilta metsästyskauden alussa on todettu useissa seurannoissa myös Suomessa. Hyvä yhteenveto maamme vesilintulajien reaktioista on esitetty Helsingin yliopistossa 20.4.2001 tarkastetussa tutkija Veli-Matti Väänäsen väitöskirjassa Numerical and behavioural responses of breeding ducks to hunting and different ecological factors (http://ethesis.helsinki.fi).
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.