Avainsanat
elinpiirien laajentaminen, elinpiirien siirtyminen, Euroopan eläimistö, Euroopan luonto, hyönteiset, ilmastonmuutos, ilmastonmuutos ja eläinten levinneisyys, ilmastonmuutos ja eliökunta, ilmastonmuutos ja sukupuuttoon kuoleminen, kimalaiset, levinneisyysalueet, neonikotinoidit, pölyttäjähyönteiset, Pohjois-Amerikan eläimistö, Pohjois-Amerikan luonto
Tärkeät pölyttäjähyönteiset eivät pysty levittäytymään kohti pohjoista riittävän nopeasti
Maapallon ilmakehän ja merivesien nopea lämpeneminen on niin kutsuttu kaksiteräinen miekka: Osa eliökunnasta (ihminen mukaan lukien) hyötyy muutoksista lyhyellä aikavälillä tehostamalla perustuotantoa sekä nopeuttamalla ja lisäämällä jälkeläistuotantoa sekä laajentamalla elinpiirejä. Mutta paljon useammat eliölajit (kasvit, eläimet, mikrobit) kärsivät jo meneillään olevasta ja ennusteiden mukaan voimistuvasta ilmastonmuutoksesta: Hälyttävän monen eliölajin kohtalona on yrittää sopeutua epäedullisiksi käyneisiin oloihin, sitten vetäytyä viimeisille soveliaille elinalueille, ja lopulta korvaamattomia geenivaroja menetetään ikiajoiksi lajien kuollessa sukupuuttoon. Uusin, maailmanlaajuinen sukupuuttoaalto on asiantuntijoiden mukaan jo käynnistynyt. Yksi ilmastonmuutoksesta kärsivistä, vielä tätä nykyä meilläkin yleisistä eliöryhmistä ovat kookkaat, pistiäisiin lukeutuvat kimalaiset.
Kookkaiden hyönteisten arvo on korvaamaton paitsi luonnon yhteisöille myös ihmisen taloudelle kimalaisten tehokkaan pölytystyön ansiosta. Nämä niin kutsutut luonnon ilmaispalvelujet ovat valitettavasti taantumassa, sillä kimalaisten levinneisyysalueet ovat kutistuneet ja yksilömäärät vähentyneet sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa. Kimalaisten kohtaloksi näyttää koituvan se, etteivät suhteellisen leudoissa oloissa elämään sopeutuneet hyönteiset pysty siirtymään kohti viileämpiä ilmastovyöhykkeitä keskilämpötilojen noustessa, osoittaa kanadalaisen Ottawan yliopiston Biologian laitoksen tutkijan Jeremy T. Kerrin johdolla 10.7.2015 Science-tiedelehdessä julkaistu, yli 110 vuoden jakson kattava tutkimus.
Kerrin ja kumppanien tutkimuksen mukaan kimalaisten elinpiirin eteläinen raja on siirtynyt noin 300 kilometriä pohjoiseen viimeksi kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana. Kimalaiset – toisin kuin monet muut eläinryhmät – eivät kuitenkaan ole pystyneet laajentamaan elinalueitaan vastaavasti lajien pohjoisrajoilla. Samanlainen taantuva suuntaus on todettu sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa.
Toisin kuin kimalaiset, esimerkiksi valtamerien kalat sekä mantereiden perhoset ovat siirtäneet elinalueidensa painopistettä kohti pohjoista ilmakehän ja merivesien lämmettyä.
Tutkijat analysoivat yli 42 000 kimalaishavaintoa vuosien 1901 ja 2010 väliltä. Mukana seurantatiedoissa oli kaikkiaan 67 kimalaislajia – 21 lajia Pohjois-Amerikasta ja 36 lajia Euroopasta. Jakson 1901–1974 keskiarvoja käytettiin vertailukohtana arvioitaessa ilmaston lämpenemisen vaikutuksia esiintymisalueiden muutoksiin.
Perimmäinen syy kimalaisten taantumiseen on leudoissa oloissa kehittyneiden lajien heikko sopeutumiskyky nopeasti lämpenevissä ympäristöoloissa. Kun elämä käy mahdottomaksi perinteisillä elinalueilla, kimalaisten elinpiiri kutistuu kutistumistaan, kun hyönteiset eivät jostain syystä pysty siirtymään uusille alueille. Syitä ”seinän tulemiseen kimalaisten eteen” voi vain arvuutella. Fyysisiä esteitä kuten vuoristoja ei ole esteenä, mutta esimerkiksi kasvillisuustyppien erilaisuus voi estää kimalaiskantojen vakiintumisen nykyistä pohjoisemmille – ja ilmastoltaan soveliaille – alueille. Monet ihmisen toimet kuten elinympäristöjen tuhoaminen rakentamisen ja muiden maankäytön muutosten seurauksena sekä pienempiä pölyttäjäpistiäisiä kuten mehiläiskantoja tuhonneet torjunta-aineet (etenkin niin kutsutut neonikotinoidit) voivat olla osasyyllisiä.
Helpotusta kimalaisten ahdinkoon – ja keinona estää elintärkeiden hyönteiskantojen lopullinen tuhoutuminen – tutkijat esittävät yhtenäisten luontokäytävien turvaamista mantereiden etelä-pohjoissuunnassa sekä ainakin paikallisia kimalaispopulaatioiden siirtoja uusille, ilmastoltaan soveliaille alueille (Science Vol. 349(6244); http://www.sciencemag.org/content/349/6244/177.abstract
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.