Avainsanat
hItämeren hyljekannat, hylkeet, Hylkeiden lisääntyminen, ilmastonmuutos ja eliökunta, ilmastonmuutos ja luonto, Itämeren jääpeite, Itämeren jäätalvet, Itämeren jäätyminen, Itämeren norppakanta, Itämeri, norppa, Phoca hispida botnica
Maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnossa näkyvät selkeimmin kylmillä ja viileillä ilmastovyöhykkeillä, joilla jään ja lumen väheneminen tai täydellinen katoaminen koituvat monille eläinlajeille kohtalokkaaksi. Näkyvimpiä ja tunnetuimpia tällaisista haitankärsijöistä ovat hylkeet, joiden lisääntymisessä talvinen meren tai suurjärvien jääkansi vahvoine lumipeitteineen on välttämättömyys. Itämeren hylkeiden kannoissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeksi kuluneen vuosisadan kuluessa, ja suurta vaihtelua on odotettavissa jatkossakin. Muutoksia ovat alussa myönteisiä ja hyljekantojen oletetaan voimistuvan vahvasti. Mutta vuosikymmenien aikavälillä talvien lämpeneminen heikentää hylkeiden lisääntymismahdollisuuksia niin paljon, että eläinkannat heikkenevät taas. Ilmastonmuutoksen aiheuttama jäättömyys tai ainakin jääpeitteisen alan pieneneminen ja jääajan lyhenemisen seurauksena hylkeiden kokonaismäärä ei voi enää nousta niin korkeaksi kuin se oli 1900-luvun alussa.
Itämeren hylkeistä norppaa (Phoca hispida botnica) tavataan kolmella pääalueella: Perämerellä, Suomenlahdella ja Riianlahdella. Näiden kolmen esiintymisalueen norpat pysyvät erillisinä yhteisöinä, eikä alueiden välistä muuttoliikettä tai lisääntymistä tapahdu käytännöllisesti katsoen ollenkaan. Itämeren norppakanta on nopeasti voimistunut vuosikymmenien takaisesta, metsästyksen sekä ympäristömyrkkyjen aiheuttaman lisääntymiskyvyttömyyden aiheuttamasta taantumasta. Alimmillaan Itämerellä oli norppia vain noin 5 000 yksilöä, kun parhaimmillaan 1900-luvun alussa sisämerellä eli noin 190 000 norppaa.
Göteborgin yliopiston Biologian ja ympäristötieteiden laitoksen tutkijan Lisa Sundqvistin johdolla Ambio-tiedelehden joulukuun 2012 numerossa julkaistussa tutkimuksessa arvioidaan Itämeren kolmen norppayhteisön nykytilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia kansainvälisten ilmastomallien antamien ennusteiden perusteella. Talvisen jääpeitteen heikkeneminen vaikuttaa negatiivisesti kaikkien kolmen alueellisen norppayhteisön hyvinvointiin, mutta eteläisimmät populaatiot kärsivät selvästi enemmän kuin Perämeren norpat.
Sekä menneen lähihistorian että tulevien vuosikymmenien norppakannan laskelmissa ja ennusteissa perustana on lähimenneisyydessä tarkoin seurattu hyljekannan kehitys. Perämerellä eli vuonna 1988 noin 2 000 norppaa, mutta vuoteen 2011 mennessä kanta oli kasvanut jo 6 040 yksilöön. Vuosittainen kannan kasvu on siten ollut keskimäärin 4.6 prosenttia. Tätä lisääntymistahtia on tutkimuksessa pidetty nykyolojen normaaliarvona, jota on käytetty myös tulevaisuuden laskelmissa. Itämeren talvisen jääpeitteen laajuus tunnetaan viimeisten 350 vuoden ajalta, ja kun yhden norpan elinpiiriksi lasketaan yksi neliökilometri, Itämeren norppakannan maksimivahvuudeksi saadaan noin 200 000 yksilöä. Tilastolukujen perustella päädytään jokseenkin samaan kannan arvioon kuin todellisissa laskelmissa on osoitettu 1900-luvun alkupuolelta.
Huippu saavutetaan noin 50 vuoden kuluttua
Ilmastomallien perusteella arvioidun jääpeitteen kattavuuden ja norpan keskimääräisen lisääntymistahdin perusteella Sundqvist ja kumppanit laskevat, että Perämeren norppakanta on suurimmillaan vuoden 2065 tienoilla, jolloin alueella elää 33 800 norppaa. Ilmastonmuutoksen seurauksena norpan lisääntymiselle ja poikasten hengissä pysymiselle elintärkeät jääolot kuitenkin heikkenevät niin paljon, että Perämeren norppakanta alkaa pienetä ja vähenee vuoteen 2100 mennessä noin 22 500 yksilöön.
Suomenlahdella norpan tulevaisuuden näkymät poikkeavat kahden lajin kahden muun esiintymisalueen kehityksestä. Suomenlahden norppakannan uskotaan vahvistuvan hitaasti mutta ilman taantumia, ainakin seuraavakuluvan vuosisadan loppuun saakka. Tämä kannan jatkuva kasvu on mahdollista siksi, että Suomenlahden nykyinen norppakanta – noin 420 yksilöä – on niin pieni, että jatkossa kutistuvakin jääpeitteinen alue riittää turvaamaan kaikille alueen hylkeille riittävän hyvät lisääntymisolosuhteet. Vuoteen 2100 mennessä Suomenlahden norppien lukumäärän lasketaan kasvavan 8 100 yksilöön.
Riianlahdella on tätä nykyä noin 2 500 norppaa, ja kanta pysyy lähivuosikymmeninä jokseenkin samalla tasolla. Vahvimmillaan Riianlahden kanta on jo vuonna 2019, jolloin alueella elää noin 2 850 norppaa.
Kolmen erillisen suuralueen yhteinen norppakanta on tutkimuksen mukaan vuonna 2068, jolloin Itämerellä tavataan yhteensä 38 730 norppaa. Tämän huipun jälkeen norppien määrä pienenee, kun talvisen jääpeitteen kutistuminen ja heikkeneminen estävät maksimaalisen poikastuotannon ylläpitämisen. Vuoteen 2100 mennessä huippukannasta katoaa yli kuudesosa, ja norppien lukumääräksi arvioidaan vuosisadan vaihteessa noin 30 730 hyljettä.
Norppien kohtalonkysymys on Itämeren jäätymisessä. Ilmastonmuutoksen edetessä jääpeitteinen osuus sisämerestä kutistuu yhä pienemmäksi. Samalla jään vahvuus heikkene, mikä on voi myös koitua hylkeille kohtalokkaaksi. Jos jäät halkeilevat ja liikkuvat poikasten eli kuuttien olleessa vielä lumipesissä, kuutit saattavat menehtyä. Samoin käy, jos talvella ei ole riittävästi lunta lumipesien rakentamiseen. Parhaat lisääntymisolosuhteet norpat löytävät sydäntalvella röykkiöiksi kasautuneista ahtojäävyöhykkeistä, joiden alueille kertyy myös pesäpaikoiksi riittävän paksuja ja pysyviä lumikerrostumia. Ilmastonmuutoksen edetessä lumien sulaminen aikaistuu, mikä on varmasti norpille haitallista. Leutoina talvina, jolloin Itämeren jääkansi puuttuu kokonaan tai on huomattavan suppea, norppien norpilla ei ole mitään mahdollisuuksia lisääntyä. Tällaisia vuosia on Itämerellä koettu jo useita, ja lajille haitalliset talvet yleistyvät tulevaisuudessa.
Vain Suomenlahden norppakanta kasvaa jatkuvasti
Leutoina talvina, jolloin norppien lisääntymisalueilla, varsinkin kahdella eteläisellä elinalueella Suomenlahdella ja Riianlahdella – niukaksi jäävä jääpeite johtaa norppien kokoontumiseen suurina joukkoina hyvin suppeille jäälakeuksille. Näissä oloissa hylkeiden kilpailu kalaravinnosta voimistuu, ja pahimmillaan kalavarojen niukkuus heikentää naaraiden kuntoa ja voi estää poikasten kehitystä. Hyvin leutoina talvina kuuttien kuolleisuuden onkin osoitettu olevan tavallista suurempaa. Norppa on kooltaan niin pieni, että naaraan on hankittava itselleen ruokaa koko lisääntymiskauden – myös ennen poikasen syntymää.
Jos jään laajuus ja vahvuus eivät missään oloissa jatkossakaan muodostuisi norpan lisääntymiselle esteeksi tai rajoituskeksi – mikä oletus on ilmastomallien mukaan vain teoriaa – Itämeren norppakanta kasvaisi tunnetun historian maksimitasolle eli noin 190 000 yksilöön jo 60 vuodessa.
Laskelmat norppien lukumäärästä ilmastonmuutoksen aikakauden Itämerellä vaihtelevat sen mukaan, kuinka suureksi yhden norpan vaatiman jääpeitteisen merialueen pinta-ala arvioidaan. Perusmallissa Sundqvist ja kumppanit laskevat norppien vuotuisen lisääntymistahdin olevan 4.6 prosenttia, ja kunkin hylkeen elintilaksi otettiin mallissa 1.0 km2. Näillä oletuksilla Itämerellä eläisi seuraavan vuosisadan vaihteen tienoilla 55 200 norppaa. Mutta jos jokainen norppa vaatiikin elintilakseen 2.5 km2 – kuten eräissä toisissa selvityksissä oletetaan – koko Itämeren norppakanta olisi vuonna 2100 vain 13 700 yksilön vahvuinen. Tärkeä johtopäätös tutkimuksesta on kuitenkin se, että olivat parametrit mitkä tahansa, Perämeren ja Suomenlahden norppakannat pienenevät vuosisadan vaihteen jälkeen saavutettavan maksimivahvuutensa jälkeen.
Hylkeiden tavoin moni muukin eläin- ja kasvilaji kärsii ilmastonmuutoksen seurauksista Itämerellä. Lämpenemisen myötä kiihtyvän rehevöitymisen, lisääntyvien sateiden aiheuttaman suolapitoisuuden alenemisen sekä pohjanläheisten vesimassojen happikatojen seurauksena odotettavissa on merkittäviä lajistollisten suhteiden muutoksia ja jopa joidenkin eliölajien paikallisia sukupuuttoja (Ilmastonmuutoksesta huomattavia haittoja Itämeren eliöyhteisöille. Tiedebasaari 28.11.2012; https://tiedebasaari.wordpress.com/2012/11/28).