Avainsanat
Fukushima, kalojen radioaktiivisuus, kalojen vaellukset, Thunnus orientalis, tonnikala, Tyynenmeren tonnikala, ydinvoimalaonnettomuudet
Ydinvoimalaonnettomuudesta ei aivan helposti löydä myönteisiä puolia, mutta Japanissa maaliskuussa 2011 vaurioituneen Fukushima Daiichi -voimalan vaurioitumisen seurauksena Tyyneen valtamereen päässeet radioaktiiviset aineet ovat välillisesti koituneet tieteellisen tutkimuksen avuksi. Tyynenmeren tonnikalojen (Thunnus orientalis) tärkeimmät lisääntymisalueet sijaitsevat Japani itärannikon vesillä, ja onnettomuuden aikoihin alueella olleisiin eliöihin kertyi turmassa vapautuneita radioaktiivisia aineita. Tonnikalojen tiedetään noin vuoden ikäisinä lähtevän vaeltamaan jopa tuhansien kilometrien matkoja, mutta reittien yksityiskohdat ovat tuntemattomia. Aikuisten tonnikalojen vaellusreittejä on voitu seurata eviin kiinnitettyjen radiolähettimien avulla, mutta nuorten yksilöiden liikkeistä ei ole ollut saatavilla luotettavaa tietoa. Yhdysvaltain länsirannikon edustalta tavatuissa nuorista tonnikaloista löydettiin Fukushiman onnettomuuden jälkeisenä kesänä radioaktiivisen cesium-alkuaineen (Cs) isotooppeja 134 ja 137 määriä, jollaisia alueen kaloissa ei yleensä ole. Jälkien uskottiin johtavan Japanin turmaan, ja myöhemmissä selvityksissä tuo käsitys on vahvistunut.
Stanfordin yliopiston Hopkinsin merentutkimuslaitoksen tutkijan Daniel J. Madiganin johdolla Environmental Science & Technology -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa analysoitiin 50 iältään 1–4-vuotiaan tonnikalan kudoksiin kertyneitä radioaktiivisten aineiden noin vuosi Fukushiman turman jälkeen. Jokainen Amerikan rannikkovesiltä kiinni otettu ja analysoitu nuori tonnikala kantoi lihaksissaan cesium-134 -isotooppia, mikä todistaa kalojen olleen Japanin vesillä. Keskimääräinen Cs-134 -pitoisuus nuorten tonnikalojen lihassa oli 0.7 bequereliä kilossa (Bq/kg), ja pitkäikäisen Cs-137 -isotoopin pitoisuus oli vastaavasti 2.0 Bq/kg. Vanhempien, yli 1-vuotiaiden tonnikaloilta ei löydetty lainkaan Cs-134 isotooppia, ja myös Cs-137 -pitoisuus oli alhainen, tyypillisellä Tyynenmeren kalojen tasolla. Yksi becquerel merkitsee yhtä radioaktiivisen aineen hajoamista sekunnissa. Tässä tutkimuksessa mitatut radioaktiivisen cesiumin pitoisuudet olivat suurimmillaankin niin alhaisia, ettei kertymistä ole haitta sen enempää kaloille kuin tonnikalaa syöville ihmisillekään. Fukushiman ydinvoimalan lähivesissä Japanin rannikolla Fukushiman voimala-alueelta tulleet radioaktiivisten vesien päästöt ovat nostaneet merikalojen säteilytasot jopa yli puoleen miljoonaan bequereliin kilossa (Kaloissa ennätyksellisen korkeita säteilytasoja Fukushiman tuhoutuneen ydinvoimalan lähivesillä. Tiedebasaari 3.3.2012; https://tiedebasaari.wordpress.com/2013/03/03).
Cesium-134 -isotoopin puoliintumisaika on vain kaksi vuotta, joten tämän ja pitkäikäisemmän cesium-137 -isotoopin suhteesta voidaan päätellä kalojen liikkeitä. Cesium-134 -isotooppia pääsee ympäristöön vain ydinvoimalaturmista tai ydinpommien räjäytyksistä, joten ainoaksi mahdolliseksi kesällä 2012 Amerikan rannikon tonnikalojen radioaktiivisten aineiden lähtöpaikaksi varmistuivat Fukushiman lähivedet. Cesium-alkuaineen kahden isotoopin määräsuhteiden perusteella tutkijat saattoivat selvittää, kuinka kauan tonnikalat olivat vaeltaneet Japanin vesiltä Yhdysvaltain rannikolle.
Kalojen vaellusreittien ja -nopeuksien tunteminen auttaa arvioimaan tonnikalakannan kestävyyttä. Meribiologian asiantuntijat ovat jo pitkään ehdottaneet tonnikalojen pyynnin voimakasta rajoittamista, sillä lajin kanta on vakavasti heikentynyt. Vuonna 2012 julkaistun arvion mukaan tätä nykyä Tyynenmeren tonnikaloista on jäljellä vain ehkä noin neljä prosenttia määrästä, joka valtameressä tavattiin ennen laajamittaisen kaupallisen pyynnin aloittamista. Harvinaistumisestaan huolimatta tonnikala ei kuulu viralliseen uhanalaisten eläinlajien luettelossa, mutta tällainen luokitus lienee väistämättä edessä, mikäli lajin pyyntiä jatketaan nykytahtiin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.