Avainsanat
itiökasvit, kasvit, katinlieko, liekokasvit, Lycopodium annotinum, Lycopodium clavatum, riidenlieko, rohdoskasvit, taikakasvit
Kangasmetsien sammalikoissa suikertavat liekokasvit ovat oudon ulkonäkönsä ansiosta kiinnostaneet ihmisiä ikimuistoisista ajoista ja synnyttäneet monia tarinoita kasvien yliluonnollisista ominaisuuksista.
Liekokasvit on eri puolilla maailmaa tunnettu suojautumiskeinoina pahoja henkiä vastaan. Pohjolassa lieot olivat arvossaan etenkin kesäpäivänseisauksen aikaan, henkien ollessa aktiivisimmillaan. Tuolloin naiset sitoivat yleisesti liekoja uumilleen mörköjä karkottamaan. Carl von Linné kertoo Lapinmatka-kirjassaan Pohjolan nuorison sitoneen liekoseppeleitä päähänsä. Etelämpänä liekoja käytettiin suojaamaan karjaa pahoilta hengiltä. Maagisia voimia omistava kasvi oli tärkeä myös lääkinnässä.
Arvokkain liekojen osa ovat lisääntymistehtävää hoitavat itiöt, jotka useimmilla lajeille kehittyvät verson kärkiin kasvavissa pesäkkeissä. Itiöpesäkkeiden koko ja määrä ovat tärkeitä liekolajeja erottavia tuntomerkkejä.
Suomen yleisimmät liekolajit – katinlieko (Lycopodium clavatum) ja riidenlieko (Lycopodium annotinum)– kasvattavat parimetrisen rennon varren, josta itiöpesäkkeelliset pystyhaarat nousevat esiin. Katinlieolla pesäkkeet ovat kaksittain, tai joskus useammankin tähkän ryhmissä, kun taas riidenlieolla tähkät ovat aina yksittäin.
Harvinaisemmalla ketunlieolla (Huperzia selago) itiöt sen sijaan kehittyvät lehtien hangoissa. Ketunlieko on myrkyllinen. Ruotsalaiset ovat tosin osanneet hyödyntää lajia päätäiden karkotteena. Meillä vanha kansa tunsi ketunlieon matolääkkeenä.
Kansanomaisesti liekoja on kutsuttu mm. harakanvarpaiksi. Suvun tieteellinen
nimi puolestaan tulee kreikankielen sanoista susi ja jalka – ilmeisesti
suomumaisten lehtien peittämän verson on todettu muistuttavan eläimen
turkispeitteistä raajaa. Suomesta tunnettu nimi riisiheinä viittaa liekojen
lääkekäyttöön, luderiisi enemmänkin syöpäläistorjuntaan.
Liekokasvien hyvin hienojakoinen ja kevyt itiöpöly on hyvin öljypitoista ja
helposti syttyvää. Ominaisuus on hyvin tunnettu ja vanha kansa nimittikin
liekojen pölyä kärpäsruudiksi. Elias Lönnrotin Suomen Kasvion mukaan itiöpöly tuleen viskattuna leimahtaa palamaan ja käytetään leikkitulituksiin. Vanhoissa kirjoissa mainitaan jopa valokuvaajien käyttäneen ilmaan heitettyä kärpäsruutia ”salamavalona”.
Vanhat keskieurooppalaiset reseptit tietävät kärpäsruutia käytetyn lasten
nikotuksen lopettamiseen ja yskänlääkkeenä. Hoito voi kuitenkin aiheuttaa
allergisia reaktioita. Vanhan reseptin mukaisesti liekojen itiöitä voi käyttää
haavojen ja ihottumien hoidossa ja sisäisesti nautittuna mm. virtsarakon- tulehduksiin. Pöly on ollut arvokasta myös ’oikeiden lääkkeiden’ säilytyksessä. Suomenkin apteekeissa kärpäsruutia on yleisesti käytetty estämään pillerien liimautumista toisiinsa.
Liekopöly on arvokas tuote jopa metalliteollisuudessa. Entisaikain valimoissa
hienojakoista pölyä levitettiin hiekkamuotteihin estämään ylimääräisten
rakeiden tarttumista esineisiin.
Professori Toivo Rautavaara mainitsee mahdollisina käyttötarkoituksina myös
käsityöt, sillä liekojen sitkeistä ja notkeista versoista voi kutoa kauniita ja
kestäviä mattoja. Karheista lieoista on punottu yhdessä katajanoksien kanssa
savupiippujen nuohouksessa käytettyjä luutia.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.