Taivaalta tuleva typpilaskeuma vähentää lihansyöjäkasvi kihokin riippuvuutta eläinravinnosta

Avainsanat

Drosera rotundifolia, kasvien typpitalous, kasvit, kihokit, lihansyöjäkasvien typpitalous, lihansyöjäkasvit, pyöreälehtikihokki, typpilaskeuma, typpiravinteiden laskeuma

Karuilla soilla pyöreälehtikihokit saavat pääosan typpiravinteistaan lehdillään pyydystämistään pikkueläimistä, mutta nykyisin taivaalta tuleva laskeuma antaa kasveille suurimman osan typestä.

Tyypillisimmillään niukkaravinteisilla soilla tavattavat lihansyöjäkasveihin lukeutuvat kihokit korvaavat kasvualustansa karuutta käyttämällä hyväkseen pyydystämiensä hyönteisten ja muiden selkärangattomien pikkueläinten ravinteita, etenkin typpiyhdisteitä (Kihokki: Soiden himoheinä on todellista arvosaalista; tiedebasaari 22.8.2011). Viime vuosien suuntaus luonnossa on ollut sateen ja kuivalaskeuman mukana kulkeutuvien typpiyhdisteiden lisääntyminen, mikä muuttaa radikaalisti ekosysteemien ja eliöyhteisöjen ravinnetaloutta. Metsissä ja vesistöissä typpilaskeumien lisääntyminen on johtanut haitalliseen rehevöitymiseen (Happosateiden helpottuessa typpilaskeumasta tullut suuri ongelma metsien ravinnetaloudelle; tiedebasaari 25.5.2012). Karuilla soilla tällaista selkeästi näkyvää kehitystä ei havaita, mutta typpilaskeumilla on sielläkin kasvikuntaa muuttava vaikutuksensa. Ruotsissa brittiläis-ruotsalaisin voimin tehty tutkimus osoittaa, että taivaalta tulevan typpikuorman kasvaessa lihansyöjäkasvit eivät tarvitse yhtä paljon eläinravintoa kuin aikaisemmin.

Englantilaisen Loughboroughin yliopiston tutkijan J. Millettin johdolla New Phytologist -tiedelehden heinäkuun 2012 numerossa julkaistussa tutkimuksessa analysoitiin pyöreälehtikihokin (Drosera rotundifolia) typpitaloutta Ruotsissa etelässä pohjoiseen.  Tällä maantieteellisellä levinneisyysgradientilla typpilaskeuma alenee tasaisesti etelästä pohjoiseen. Tutkimuksessa selvitettiin kihokin typpiaineenvaihdunnasta, kuinka suuri osuus ravinteista tulee eläinravinnosta ja mikä on juurten kautta maaperästä tulevien typpiyhdisteiden osuus. Pyöreälehtikihokin ravinnetaloudessa havaittiin selkeä trendi taivaalta tulevan laskeuman mukaisesti. Ruotsalaisaineistossa kihokki siirtyi turvasi korostetusti maaperästä saataviin typpiravinteisiin eläinten saalistuksen sijasta, kun laskeuman mukana tuleva typpikuormitus kasvupaikoilla lisääntyi.

Tutkimuksen karuimmilla suokasvupaikoilla, joilla taivaalta tuleva ravinnelaskeuma oli alhaisin, kihokki sai selvitysaineiston suurimman osuuden typpiravinteistaan saaliseläimistä. Korkeimmillaan osuus oli 57 prosenttia kokonaistypestä. Kolmeen luokkaan jaotellun aineiston korkeimman typpilaskeuman alueilla Etelä-Ruotsissa, eläinravinnonosuus kihokin typpiravinteiden saannista oli 33 prosenttia.

Kun koko ruotsalaisaineisto jaettiin laskeumatietojen perusteella kolmeen luokkaan, yhtä kihokkiyksilöä kohti kasvi otti eläinperistä typpeä korkeimman laskeuman alueilla keksimäärin 66 mikrogammaa kasvia kohti sekä Keski-Ruotsin ”välivyöhykkeellä” ja Pohjois-Ruotsin alhaisimman laskeuman alueilla molemmilla 26 mikrogrammaa typpeä yhtä kasviyksilöä kohti. Mikrogramma on gramman tuhannesosa. Juurten kautta maaperästä otetun typen osuudessa kasvupaikkojen järjestys oli päinvastainen. Korkeimman laskeuman alueella kihokki otti maaperästä typpeä 47 mikrogrammaa, välivyöhykkeellä 75 mikrogrammaa ja alhaisimman laskeman alueella 86 mikrogrammaa kasviyksilöä kohti.

Valkovuokko sietää runsaankin lehtipuukarikkeen ja jopa hyötyy lehtien tarjoamasta keväisestä pakkassuojasta

Avainsanat

Anemone nemorosa, karikkeen vaikutus metsäkasvillisuuteen, kasvien pakkassuojaus, kasvit, kevätkasvit, lehtikarike, lehtipuiden karike, lehtokasvit, valkovuokko

Puiden lehtikarike antaa valkovuokolle ravinteita sekä suojaa kevään hallaoja vastaan.

Lehtimetsille tyypillinen erittäin runsas lehti- ja muun karikkeen kerrostuminen maanpinnalle on rasite sammal- ja jäkäläkasvillisuudelle sekä pienikokoisille ruohoille. Karike voi suoraan tukahduttaa pieniä ja heikkoja kasveja ja useiden lajien lehdistä tai muusta karikkeesta vapautuu ympäristöön kemiallisia yhdisteitä, jotka estävät muiden lajien siementen itämistä tai yksilöiden kasvua. Toisaalta puiden lehtikarike tuo pintakerroksen lajien käyttöön ravinteita, jotka puut ovat ottaneet syvältä maankamarasta. Puiden lehtikarikkeen vaikutus muuhun kasvillisuuteen vaihteleekin lajikohtaisesti, eikä mitään yksiselitteistä lopputulosta voida esittää. Lehdoissa ja muissa rehevissä metsäympäristöissä elävälle valkovuokolle (Anemone nemorosa) runsaskaan puiden lehtikarike ei ole menestymisen este. Pikemminkin aikaisin keväällä kasvuun lähtevä vuokko saa ainakin osin kiittää puita menestyksestään.

Ranskalaistutkijat Marie Baltzinger, Frédéric Archaux ja Yann Dumas julkaisivat Annals of Botany -tiedelehden toukokuun 2012 numerossa kokeellisen tutkimuksen valkovuokon menestymisestä kasvupaikalle kariketta tuottavien eri puulajien sekä eri karikemäärin vaikututtaessa. Kokeessa valkovuokkojen kasvustoihin lisättiin keskieurooppalaisen tammilajin (Quercus petraea), euroopanpyökin (Fagus sylvatica) ja euroopanvalkopyökin Carpinus betulus lehtikariketta viidessä eri koostumuksessa – kutakin lajia puhtaana sekä eri lajien yhdistelminä. Kariketta lisättiin kussakin käsittelyssä kolmena eri määränä, 199, 356 ja 514 grammaa neliömetriä kohti. Vertailuruutuihin ei tehty karikelisäyksiä.

Puiden lehtikarikkeen määrä vaikuttaa suuresti valkovuokon kasvuun. Valkovuokon lehtiruoti kasvoi sitä pitemmäksi, mitä enemmän maanpinnalle tuli kariketta. Muutos ei vaikuttanut samalla tavalla maanalaiseen juurakkoon, jonka pituuskasvu ei ollut sidoksissa lehtiruotien pitenemiseen. Vaikutusta karikkeella kuitenkin oli myös maan alla. Valkovuokon juurakon massan lisäys sekä juurakosta kasvavien uusia versoja muodostavien silmujen määrä lisääntyivät jonkin verran karikkeen määrän lisääntyessä. Juurakon massan lisäystä sääteli eniten lehtien pinta-ala sekä lehtien kestoaika, joista ominaisuuksista kumpikaan ei ollut sidoksissa puiden lehtikarikkeen määrään.

Puiden lehtikarikkeista osoittautui olevan valkovuokolle jopa merkittävää hyötyä. Keväällä, kasvukauden ensi vaiheissa karike suojaa juurakoita ja silmuja tuohon vuodenaikaan tavallisilta yöpakkasilta. Ranskalaiskokeessa vertailuruutujen, joissa ei ollut lehtikariketta, lehdistä kuihtui merkittävä osa ennen lehtilapojen avautumista. Karikkeen tarjoama suoja on valkovuokolle erittäin tärkeä, sillä kasvin yksilönkehitys on hidas. Valkovuokko kukkii vasta 10–15 vuotta siementen itämisen jälkeen, joten nuorten versojen ja silmujen säilyminen ankarissakin oloissa on elintärkeää (Valkovuokolla on 15-vuotinen nuoruus; tiedebasaari 27.4.2012).

Pulujen aivoissa on tarkka biologinen GPS-paikannusjärjestelmä

Avainsanat

Columba livia, kesykyyhky, linnut, lintujen aistit, lintujen muutto, lintujen suunnistaminen, magneettikentät, magneettikentät ja lintujen suunnistus, magneettikenttien aistiminen, pulu

Kyyhkyjen paikannusjärjestelmä perustuu aivoissa olevien, erilaistuneiden hermosolujen kykyyn aistia magneettikenttien muutoksia.

Kirjekyyhkyjen hämmästyttävä taito palata kotiin tai osoitettuun määräpaikkaan on lukuisista tutkimuksista ja seurannoista huolimatta edelleen arvoitus ihmisille, myös lintujen tutkijoille. Sama koskee tietysti kaikkien muuttolintujen kykyä valita ja ylläpitää tarkoituksenmukaiset ja vuodesta toiseen samoina säilyvät reittinsä. Kesykyyhkyjen (Columba livia) – tuttavallisemmin pulujen – aivoista on löytynyt osia, joiden tarkan toiminnan tunteminen selvittänee vaelluslintujen taitoja.

Yhdysvaltalaisen, Teksasissa sijaitsevan Baylor College -yliopiston Neurotieteiden laitoksen tutkijat David Dickman ja Le-Qing Wu asensivat pienikokoisia elektrodeja pulujen aivoihin. Arvovaltaisen Science-tiedelehden verkkoversiossa 26.4.2012 julkaistussa selvityksessään tutkijat mittasivat elektrodien avulla lintujen aivojen yksittäisten hermosolujen eli neuronien aktiivisuutta eri tilanteissa.

Elektrodeilla varustetut linnut saatettiin sitten keinotekoisesti luotuun magneettikenttään, johon pulut reagoivat mitattavissa olevalla tavalla. Kun tutkijat muuttivat magneettikentän voimakkuuksia ja suuntia, pulujen aivoissa kaikkiaan 53 tietyssä kohtaa aivoja sijaitsevaa neuronia aktivoituivat erityisen voimakkaasti. Nämä aktiiviset neuronit näyttävät olevan suoraan yhteydessä koko aivoissa tilaa hallitsevaan kokonaisuuteen, ja tällä perusteella tutkijat pitävät 53 solun kokonaisuutta ihmisen kehittämään GPS-satelliittipaikannukseen verrattavana järjestelmänä.

Tulokset ovat uutta ja vakuuttavaa tietoa lintujen suunnistus- ja paikannuskyvyn taustoista, mutta tärkein kysymys on edelleen avoinna. Magneettikenttien aistimiseen kykeviä rakenteita on löydetty selkärankaisilta ainakin silmän verkkokalvolta, nokasta/nenästä sekä sisäkorvasta. Lisäksi aivojen eri osista on havaittu geenejä, jotka reagoivat magneettikenttien muutoksiin. Tarkka mekanismi, jolla linnut aistivat Maan magneettikentän, ei kuitenkaan ole toistaiseksi selvinnyt.

Paljon televisiota katselevilla koululaisilla muita huonommat ruokailutottumukset

Avainsanat

koululaisten ruokailutottumukset, ruokailutottumukset, sukupuolten väliset erot, televion katselu, television katselu ja terveys, television vaikutus syömistottumuksiin, tv-mainosten laatu ja nuorten ravintotommukset, tyttöjen ja poikien erot

Kuvaruudun äärellä napostelu on vain pieni osa televisionkatselun ja ruokailuttomuksien välistä suhdetta.

Television katselua ja nykyisin yhä useammin tietokoneiden käyttöä syytetään monesta ikävästä vaikutuksesta kuluttajien, etenkin lasten ja nuorten, elintapoihin ja terveyteen. Yksi silmätikuksi joutunut piirre on tv-katselun ja ruokailukäyttäytymisen välinen suhde. Paljon telkkaria tuijottavilla ja mainoksia seuraavilla on väitetty olevan muita huonommat ruokailutottumukset. Tälle näkemykselle onkin laajan yhdysvaltalaisia kouluikäisiä seuranneen tutkimuksen perusteella vankat perusteet.

Marylandin osavaltion Bethesdan kaupungissa sijaitsevan Eunice Kennedy Shriver National Institute of Child Health and Human Development -tutkimuslaitoksen tutkijan Leah M. Lipskyn johdolla Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine -tiedelehdessä seurattiin neljän vuoden ajan valtakunnallisessa otannassa kaikkiaan 12 642 iältään keskimäärin 13.4-vuotiasta 5–10. luokilla olevaa koululaista.

Tutkimuksen taustalla on tieto amerikkalaisten lasten ja nuorten ruokavalion puutteista, joita on todella paljon. Tilastojen mukaan nuoret amerikkalaiset syövät suosituksia vähemmän hedelmiä, kokojyväviljaa, hernekasveja sekä lehti- ja juuresvihanneksia. Tavoiteltavaa tasoa enemmän nuoret nauttivat rasvaa, natriumia ja sokeria. Tällaisen ruokavalion noudattaminen lisää riskiä ylipainoisuuteen sekä siihen suoraan tai epäsuorasti liittyviin kroonisiin sairauksiin paitsi välittömästi myös koko eliniän aikaskaalassa. Eri ikäisten sekä poikien ja tyttöjen ruokailutottumuksissa havaittiin merkittäviä eroja.

Yleisenä piirteenä tutkimus paljasti, että television katselu oli yhteydessä liian alhaiseen hedelmien ja vihannesten syöntiin sekä liian suureen päivittäiseen makeisten ja sokeroitujen virvoitusjuomien käyttöön. Lisäksi runsaasti televisiota katselevat nuoret jättivät muita useammin aamiaisen syömättä vähintään kerran viikossa ja söivät ainakin kerran viikossa pikaruokaravintolassa. Nämä trendit pitivät paikkansa senkin jälkeen, kun muiden mahdollisten tekijöiden kuten tietokonepelien harrastamisen, liikuntaharrastusten, iän, sukupuolen, etnisen taustan ja perhesuhteiden vaikutukset oli eliminoitu johtopäätöksistä.

Ravintotottumuksien yksityiskohdissa oli paljon ikä- ja sukupuolisidonnaisia eroja. Päivittäin vihanneksia syöneissä nuoret olivat parempia kuin muutamaa vuota vanhemmat koululaiset, samoin tytöt käyttivät vaatimuksen useammin kuin pojat, ja valkoihoiset koululaiset olivat tunnollisempia kasvistensyöjiä kuin muiden etnisten ryhmien edustajat. Makeisia päivittäin nauttivat vanhemmat useammin kuin nuoret,  tytöt useammin kuin pojat sekä mustaihoiset useammin kuin muiden etnisten ryhmien edustajat.

Vähintään kerran päivässä virvoitusjuomissa nauttivat vanhemman useammin kuin nuoret, pojat useammin kuin tytöt sekä mustaihoiset ja latinot useammin kuin muiden etnisten ryhmien edustajat. Aamiaisen jättivät syömättä vanhemmat useammin kuin nuoret, tytöt useammin kuin pojat sekä mustaihoiset ja latinot useammin kuin muiden etnisten ryhmien edustajat.

Havaittu yhteys television katselun ja huonojen ruokailutottumuksien välillä olisi looginen selitys lihomistaipumuksien ohella muun muassa aikaisemmin havaitulle yhteydelle televisionkatselun ja sydänsairausriskin välillä. Jos yhteyksissä on syy/seuraus -suhde kuten näyttää, televisionkatselun rajoittaminen sekä mainostettavien elintarvikkeiden ravintosisällön muuttaminen näyttäisivät olevan yksinkertainen ja tehokas keino kohentaa nuorten ihmisten elintapoja, tutkijat päättelevät.

Happosateiden helpottuessa typpilaskeumasta tullut suuri ongelma metsien ravinnetaloudelle

Avainsanat

biogeokemialliset kierrot, happamoituminen, happosateet, luonnon happamoituminen, metsien ravinnetalous, puiden ravinnetalous, ravinnekierrot, rehevöityminen, typpi ja metsäpuiden hiilitaseet, typpi ja metsien hiilinielut, typpi minimiravinteena, typpilaskeumat

Taivaalta tuleva kutsumaton typpilannoitus rehevöittää metsiä.

Maailmanlaajuisiin ilmasto-ongelmiin herättiin tosimielessä vasta 1980-luvulla, kun erityisesti fossiilisten polttoaineiden käytöstä ilmakehään levitetyt rikki- ja typpiyhdisteet muuttivat sateet ja kuivalaskeumat hyvin happamiksi. Niin kutsuttujen happosateiden haittavaikutukset kohdistuivat eliökuntaan sekä suoraan ilmasta että epäsuorasti maaperän ja vesistöjen kautta. Maaperän happamoituessa useiden tärkeiden ravinteiden, etenkin kalsiumin ja magnesiumin, huuhtoutuminen pois kasvien juuristovyöhykkeiltä johti ravinnevajauksiin, huomattaviin kasvutappioihin ja pahimmillaan täydellisin kasvillisuustuhoihin. Samanaikaisesti useiden kaikille eliöille haitallisten alkuaineiden, etenkin alumiinin, liukoisuus ja liikkuvuus maaperässä lisääntyivät, mikä aiheutti vakavia vaurioita kasveille ja eläimille. Ongelmien laajuus ja merkitys nousivat niin suuriksi, että ilmansuojelua tehostettiin nopeasti kaikkialla etenkin rikkipäästöjä vähentämällä ja vähärikkisiä polttoaineita kehittämällä. Tuloksena olikin sateiden ja kuivalaskeumien happamuuden merkittävä väheneminen jo 1990-luvulla. Ongelma ei kuitenkaan ole hävinnyt, ainoastaan muuttunut toisenlaiseksi, osoittaa laaja yhdysvaltalaistutkimus.

Idahon yliopiston tutkijan Alan F. Talhelmin johdolla Frontiers in Ecology and the Environment -tiedelehden toukokuun 2012 numerossa ilmestyneessä selvityksessä osoitetaan Yhdysvalloissa 1990 hyväksytyn ilmansuojelulain (Clean Air Act) muutoksen vaikutuksia metsäekosysteemin biogeokemiaan eli ravinnekiertoihin luonnon eliöiden ja elottoman luonnon välillä. Lakimuutoksen seurauksena ilmakehään ihmisien toimista vapautuvien yhdisteiden aiheuttama sateen ja kuivalaskeuman happamuus väheni alle puoleen pahimpiin vuosiin verrattuna. Muutos saatiin aikaan pääosin rikkipäästöjä rajoittamalla. Happamoittavista aineksista typpiyhdisteiden päästöjä on pyritty rajoittamaan, mutta tosiasiassa niiden päästöt ovat jopa lisääntyneet. Tällä on suuri ja näkyvä vaikutus metsien ravinnetalouteen.

Selvityksessä verrataan pohjoisamerikkalaisen sokerivaahteran (Acer saccharum) lehtien ravinnepitoisuuksia Yhdysvalloissa, Suurten järvien alueella. Ilmansuojelulain tiukennuksen jälkeen sokerivaahteran lehtien rikkipitoisuudet ovat vähentyneet 16 prosentilla, kalsiumpitoisuudet 17 prosentilla ja alumiinipitoisuudet peräti 42 prosentilla. Rikin ja alumiinin väheneminen on luonnolle myönteistä kehitystä, kalsiumin saatavuuden heikkeneminen puolestaan heikentää kasvupotentiaalia ja eliökunnan puskurikykyä mahdollisia tulevia “happohyökkäyksiä” vastaan. Useiden alkuaineiden vähenemisen vastapainona tärkeimmän kasvien tuotantoa säätelevän pääravinteen typen päästöissä ilmakehään ja vastaavasti laskeumissa eliökunnan käyttöön ei ole tapahtunut vähenemistä. Talhelm ja kumppanit toteavat, että Suurten järvien alueella nykyiset typpilaskeumat ovat 75 prosenttia suuremmat kuin määrä, jonka kasvillisuus pystyy käyttämään hyväkseen.

Nykytilanteessa metsiin kertyy typpiylimääriä, joita eliökunta ei pysty hyödyntämään. Käyttämättä jääneistä ravinteista on sen sijaan moninaista haittaa. Esimerkiksi metsiin kuulumattomien, erittäin rehevillä mailla viihtyvien kasvien kilpailukyky voimistuu epänormaalin voimakkaaksi, ja nämä tulokkaat alkavat syrjäyttää aitoja metsäkasveja. Maaperään kertyvästä typpiylimäärästä suuri osa huuhtoutuu vesiin, mikä aiheuttaa varsinkin karuissa metsäjärvissä ja -joissa haitallista rehevöitymistä sinileväesiintymineen ja muine lieveilmiöineen.

Typpiravinteiden runsaus on lyhyellä aikavälillä kasvillisuudelle hyödyllinen ilmiö, sillä typpi on kasvua rajoittava minimiravinne. Tämä nykyä esimerkiksi Suomen metsien voimakas kasvu on osaksi taivaalta tulevan kutsumattoman typpilannoituksen seurausta. Lisääntyneellä metsien tuotannolla on hyötyä myös maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen hillinnässä, kun puut ja juu kasvillisuus sitovat aikaisempaa enemmän ilmakehän hiiltä solukkoihinsa. Kehitys saavuttaa kuitenkin jossain vaiheessa maksiminsa, ja liikatypestä voi tulla muun muassa talvenkestävyyttä heikentävä haitta kasvillisuudelle. Ja joka tapauksessa ilmansuojelun taseita laskettaessa on arvioitava hiilensitomiskyvyn tuomien hyötyjen ja muun muassa vesistöjen rehevöitymisestä aiheutuvien haittojen suhteet.

Vastaavia haittoja tavataan myös vesieliöstön menestymismahdollisuuksissa. Ankarimpien happosadevuosien aikana maaperästä ja vesistöistä hävisi runsaasti eliöiden käytössä olevaa kalsiumia, minkä seurauksena kalkkikuorisilla eläinlajeilla on nykyisin suuria vaikeuksia (Happosateiden aikakausi huuhtoi tärkeät ravinteet maperästä: Vesistöjen vedet jo “liian puhtaita”; tiedebasaari 18.4.2012)

Huippuyliopistoille yhteinen, kaikille avoin opiskelumahdollisuus internetissä

Avainsanat

avoin yliopisto, edX-opinnot, edX-verkko-opinnot, Harvardin yliopisto, internetopiskelu, Massachusettsin teknillinen korkeakoulu, MIT, verkkoyliopisto

Mahdollisuus opiskella Harvardin yliopistossa ja MIT:ssa on kaikkien ulottuvilla internetin kautta syksystä 2012 alkaen.

Opinnot alkavat syksyllä 2012

Kaksi maailman korkeakoulujen ehdottomaan eliittiin lukeutuvaa laitosta, yhdysvaltalaiset Harvardin yliopisto sekä Massachusettsin teknillinen korkeakoulu (Massachusetts Institute of Technology, MIT) ovat avannet internetissä yhteisen palvelun, jossa voi vapaasti opiskella kursseja eri aloilta ja aihepiireistä (http://www.edxonline.org). Palvelu kehitettiin vastaamaan yhä kasvavaan koulutustarpeeseen ja -kysyntään, johon aktiivinen, läsnä olevaksi opiskelijaksi sitoutuminen ei ole mahdollista. Syksystä 2012 lähtien uusia edX-palvelun kautta tarjotaan saataville eri oppiaineista ja aihepiireistä videoluentoja, visailuja, keskustelufoorumeita ja seminaareja. Verkkoportaali edX:n ensimmäisenä johtajana toimii MIT:n Computer Science and Artificial Intelligence Laboratory -yksikön johtaja Anant Agarwal. Kurssit hyväksytysti läpäisseet saavat huippuyliopistoilta todistuksen saavutuksistaan. Uusi opiskeluportaali on jatkoa MIT:n vuonna 2011 aloittamalle MITx -verkko-opintomahdollisuudelle.

Huippuyliopistot aikovat itsekin hyötyä uudesta nettipalvelusta tutkimalla oppimistapahtumia. Selvyyttä haetaan opiskelijoiden omaksumiskykyyn  ja tehokkuuteen liittyviin kysymyksiin sekä tekniikan käyttömahdollisuuksiin niin lähi- kuin internetopiskelussa. Opetus- ja oppimisympäristö perustuu avoimeen lähdekoodiin, joten mikä tahansa muukin yliopisto, muu laitos tai yksityinen kansalinen voi osallistua opetuksen ja opiskelun kehittämiseen. Harvardin ja MIT:n tavoitteena on näyttää suuntaa avoimiin, globaaleihin ylipistotason opintoihin. Toiveena on, että muut yliopistot ja oppilaitokset liittyisivät edX:n järjestelmään, jotta kuka tahansa ja missä päin mailmaa tahansa voi päästä vertailemaan tarjontaa ja arvioida mahdollisuuksiaan lähteä opintielle verkkoympäristössä.

Kaikille vapaan opiskelutarjonnan mahdollistaa yliopistojen yhteisesti rahoittama, riippumaton elin, jonka käyttöön sekä Harvard että MIT ovat molemmat luvannet 30 miljoonan dollarin (noin 23 miljoonan euron) takuusumman.

Linnunsilmä eli keltatuikku huijaa valekukinnoilla

Avainsanat

Chrysosplenium alternifolium, kansanomainen lääkintä, kasvit, kevätkukat, kevätlinnunsilmä, lehtokasvit, linnunsilmät, muoto-oppi, rohdoskasvit, signatuurioppi

Linnunsilmän kukat ovat pienet ja vaatimattomat, vaikka aivan muunlaista esittävätkin.

Aikainen kasvuunlähtö ja kukkiminen ovat varsinkin eteläisen Suomen rannoilla
ja puronvarsissa huhti-toukokuussa kehittyvän kevätlinnunsilmän (Chrososplenium alternifolium) elinehto. Kun lehtomaisten kasvupaikkojen puut ja pensaat ovat kasvattaneet lehtensä täyteen mittaan ja rehevien maiden suuret ruohot kehittyvät, lajille ei jää yhteyttämisen vaatimaa valoa eikä edes elintilaa.

Vaikka kevätlinnunsilmä on yksi aikaisimmista kukkijoistamme, pienikokoisena ja upottavan märillä paikoilla kasvavana laji jää monelta luonnossa liikkujalta
huomaamatta. Yleisimmillään kevätlinnunsilmä on lounaisessa Suomessa, mutta
aivan rantaviivalla ja saaristossa laji ei näytä menestyvän.

Linnunsilmä säästää lisääntymiskuluissa kasvattamalla hyvin vaatimattomat,
terälehdettömät kukkansa näyttävän keltaisten suojuslehtien keskelle. Tämä kokonaisuus riittää houkuttelemaan riittävästi pölyttäjiä. Strategia on samanlainen kuin tutulla joulutähdellä, jonka punaiset tai valkoiset – ostoperusteena olevat – lehdet eivät suinkaan ole kukkia vaan vaatimattomien lisääntymiselinten kasvullisia tukilehtiä. Tärkeimpiä linnunsilmän pölyttäjiä ovat varhain keväällä aktiiviset kärpäset ja kovakuoriaiset.

Valheeseen perustuvat kukkarakenteet tuottavat noin millimetrin mittaisia,
väriltään ruskeanpunaisia siemeniä, joiden leviämiseen linnunsilmä on
kehittänyt mielenkiintoisen rakenteen. Pikkuriikkiset siemenet ovat kuppimaisen
siemenkodan pohjalla ja lähtevät emokasvista leviämään sadepisaroiden osuttua
kotaan ja paiskatessa lisääntymisvälineet lähiympäristöön. Valtaosa siemenistä
jää kuitenkin “suutareiksi” rehevän kasvillisuuden varjossa, mutta linnunsilmä
pystyy silti jopa leviämään kasvupaikoillaan.

Nämä pikkuriikkiset, hedelmän vaalealla pohjalla olevat siemenet lienevät
antaneet linnunsilmälle myös suomenkielisen nimen, jonka kummina pidetään
vuonna 1860 ilmestyneeseen Suomen Kasvioon lukuisia uudisnimiä keksinyttä Elias Lönnrotia. Valoisaan, mutta lämpöoloiltaan viileään vuodenaikaan ajoittuva aktiivinen kausi on linnunsilmälle välttämätön. Monet kasvimme kärsivät ankaria tappioita kovilla pakkasilla, mutta linnunsilmällä elintilanne on päinvastainen: Kun
lämpötilat nousevat hellelukemiin, kevätlinnunsilmän elintoiminnot lamautuvat ja kasvi vaipuu fysiologiseen lepotilaan.

Kuumina hellepäivinä, jollaisia Suomenkin kesässä on yleensä parikymmentä, kasvin jo valmiiksi kehittyneet siemenet ja nuoret siementaimet kuolevat. Puronvarsissa ja lähteiköissä linnunsilmä pitääkin vuodesta toiseen pintansa usein vain kasvullisten, maanalaisten rönsyjen ansiosta.

Keltaisten ylälehtien ansiosta kevätlinnunsilmää on kutsuttu myös keltatuikuksi.
Ilmeisesti aikaiseen aktiivisuuteen liittyvä kansanomainen rinnakkaisnimi
sammakonkukka tunnetaan Suomen lisäksi myös Keski-Euroopasta.

Linnunsilmä tunnetaan myös kansanparannuksen välineenä. Keski-Euroopassa
syyhy-yrtiksikin nimetyn kasvin lehtiä on käytetty ihottumien hoidossa. Lisäksi
linnunsilmästä on haettu apua karjan sairauksiin.

1500-luvulla vallinneen muoto-opin eli signatuuriopin mukaan kaiken elämän luoja ilmaisi kasvien ulkonäössä ja värityksessä, minkä ihmisen vaivan hoitoon kutakin kasvilajia voitiin käyttää. Tämän perusteella kevätlinnunsilmää on käytetty pernan sairauksien hoidossa, sillä keltaiset ylälehdet ovat varsin paljon ihmisen pernan muotoisia.

Omega-3-rasvahapot näyttävät vähentävän tupakoinnin aiheuttamia verenkertoelimistön vaurioita

Avainsanat

monityydyttymättömät rasvahapot, omega-3-rasvahapot, tupakoinnin haitat, tupakoinnin terveysvaikutukset, tupakointi, verenkiertolimistön sairaudet, verisuonien sairaudet, verisuonten kalkkeutumnen

Rasvaisista kaloista kuten silakasta saatavat omega-3-rasvahapot lieventävät tupakoinnin verisuonille aiheuttavia haittoja.

Terveellisyydestään kuuluisaksi tulleiden monityydyttymättömättömien, pitkäketjuisten omega-3-rasvahappojen säännöllinen käyttö estää tupakoitsijoiden valtimoiden kovettumista ja muita verenkiertoelimistön vaurioita, osoittaa maailman sydäntutkijoiden kongressissa (World Congress of Cardiology, Dubai 18.-21.4.2012) esitelty kreikkalaistutkimus.

Ateenan yliopiston tutkija, tohtori Gerasimos Siasos osoitti, että omega-3-rasvahappojen vaikutus tupakoitsijoiden valtimoiden kuntoon on verenkiertoelimistön sairauksien riskitekijöistä riippumaton, myönteinen vaikuttaja. Tutkimuksessa säännöllisesti tupakoivat aikuiset nauttivat neljän viikon ajan päivittäin ravintolisinä 2 grammaa omega-3-rashahappoja. Seurannan perusteella omega-3-rasvahappojen nauttimisen seurauksena valtimoiden seinämien kestävyys ja kimmoisuus paranevat.

Verenkiertoelimistölle suojaa antaa yhteisvaikutus, joka on todettu omega-3-rasvahappojen antioksidanttisilla eli solujen haitallisia hapettumisreaktioita estävillä sekä verisuonten kalkkeutumista estävillä vaikutuksilla. Yksityiskohtaista omega-3-rasvahapojen vaikutusmekanismia kreikkalaistutkimus ei paljastanut.

Omega-3-rasvahapot ovat välttämättömiä ravintoyhdisteitä, joita elimistömme ei pysty itse valmistamaan. Tarvittava määrä näitä rasvoja on siten saatava ravinnon mukana. Parhaita omega-3-rasvahapojen lähteitä ovat rasvaiset merikalat kuten lohet, taimenet ja silakka. Myös useissa kasvikunnan tuotteissa on runsaasti hyödyllisiä monityydyttymättömiä omega-3-rasvahapoja.

Hevoiset kamoovat tuomea

Avainsanat

kansanomainen lääkintä, kasvit, lääkekasvir, marjakasvit, Prunus padus, rohdoskasvt, tuomi

Runsaasti kukkiva ja huumaavan tuoksuva tuomi on suosittu pihojen koristepuu.

Tuomella (Prunus padus) on aina ollut arvokas sija suomalaisten sydämissä, onhan Pohjolan karussa luonnossa harvinaisen upea puu varsinkin etelässä hyvin yleinen. Viimeistään Kotimaani ompi Suomi -laulu tekee ahon laitaa reunustavasta valkolatva-tuomesta jokaisen koululaissukupolven tuttavan.

Toukokuun puolivälissä kukkaansa puhkeavaa tuomea ei voi olla havaitsematta. Vaikka kilometrien päähän loistava näky ei kulkijaa pysäyttäisikään, tuomen kukkien huumaava tuoksu saa muutkin kuin allergikot havahtumaan.

Tuomi on monen muun kasvimme tavoin kaunis mutta kavala. Kasvin siemenissä on amygdaliini-glukosidia, joka muuttuu elimistön aineenvaihduntareaktioissa hajotessaan karvasmanteliöljyksi ja tappavan maineen omaavaksi syaanivedyksi eli sinihapoksi.

Lievästä myrkyllisyydestään huolimatta tuomi on yksi ihmisen vanhimmista lääkekasveista. Kasvin kuoresta on valmistettu särkylääkkeistä, ja lehtiä on puolestaan käytetty ripulin hoitamiseen. Arkeologisissa kaivauksissa tuomen marjoja on löydetty kivikauden ihmisten asuinsijoilta, joten ilmeisesti kasvin hyötykäytöllä on todella pitkät perinteet.

Tuomen äitelän makuiset marjat eivät ole milloinkaan kotiutuneet suomalaisten ruokavalioon. Sinisenmustia marjoja osaavat täällä arvostaa vain rastaat, jotka tekevätkin elo-syyskuussa selvää jälkeä pensaiden ja puiden runsaasta siemensadosta.

Sellaisinaan tuomen karvaita marjoja ei kyllä kannata ruokapöytään tarjota, mutta mehujen ja ruokien valmistukseen ne soveltuvat. Norjassa tuomen marjoja syödään yleisesti kuivattuina ja kivineen murskattuina. Aikaisemmin tuomea on arvostettu meilläkin, ja ainakin Pohjanmaan kaupunkien toreilla myytiin tuomen marjoja vielä 1900-luvun alkupuolella. Mustia tuomen hedelmiä on Suomessakin käytetty muun muassa paloviinan polttoon sekä viinien ja liköörien värjäämiseen.

Tuomen lehdet ja puuaines tuoksuvat voimakkaasti karvasmantelilta. Hajun kasvi on kehittänyt kemialliseksi sodankäyntikeinoksi eläimiä vastaan. Myrkylliseltä tuntuvalla viestillä tuomi kertoo myyrille, jäniksille ja hirville, että näiden on oman terveytensä vuoksi syytä jättää tuomenoksat rauhaan ja hakea ruokansa naapurikasveista.

Sinihapon haju on vastenmielistä myös kotieläimille. Jo Elias Lönnrot totesi vuonna 1860 Suomen Kasviossa, että ”hevoiset kamoovat tuomea”. Tätä tietoa entisaikojen majatalojen isäntien väitetään hyödyntäneen häikäilemättömästi. Vieraiden hevosille tarjottuihin heiniin kätkettiin muutama pieni oksanpala, ja niinpä nälkäisetkin ratsut jättivät ruokansa syömättä ja isäntä säästi kuluissa. On tuomen voimakkailla aromeilla hyvätkin puolensa. Vanha kansa karkotti myyrät ja hiiret ladoista kätkemällä heinien joukkoon tuomen oksia.

Monissa Keski-Euroopan maissa tuomi on ollut pyhä kasvi, jonka sitkeästä puusta on veistetty taloihin ovenkahvat ja vaatenaulakot.

Suomalaiset viettävät yli 80 prosenttia ajastaan sisätiloissa

Avainsanat

ajankäyttö, sisäilma, sisäilman laatu

Sisäilman laadulla on keskeisen suuri merkitys hyvinvointiimme ja terveyteemme.

Ajankäyttö määrää pitkälti sen, millaista ilmaa hengitämme ja mikä on ilmansaasteiden vaikutus terveyteen.  Ratkaisevaa erilaisille epäpuhtauksille altistumisessa on suhde ulkoilmassa ja sisätiloissa vietetyn ajan välillä. Tällaisessakin tarkastelussa on tietysti suuria eroja esimerkiksi suurkaupunkien ja maaseudun ja toisaalta teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden välillä. Meillä Suomessa asuinpaikan vaikutus on vähäinen, sillä kaupunkimme ovat tunnustetusta likaisuudestaan huolimatta kansainvälisessä vertailussa vielä suhteellisen terveellisiä asuinpaikkoja. Keskeistä hengittämämme ilman laadun ja vaikutusten säätelyssä onkin se, kuinka paljon aikaa vietämme kotien, työpaikkojen, koulujen ja muiden kiinteistöjen sisätiloissa. Kylmästä ilmastostamme johtuen suomalaiset viettävät leijonanosan ajastaan sisätiloissa.

Helsingin ylipiston Fysiikan laitoksen tutkijat Tareq Hussein, Pauli Paasonen ja Markku Kulmala esittävät Science of the Total Environment -tiedelehden 15.5.2012 niteessä  julkaisemassaan selvityksessä 167 helsinkiläisen ajankäytön profiilit yhden vuoden talvi- ja kevätkaudelta. Seurannassa olleiden henkilöiden ikä vaihteli 2–93 vuoden välillä. Valtaosa suomalaisten ajasta kuluu sisätiloissa.

Seurantaan osallistuneet viettivät seuranta-aikana ajastaan sisätiloissa 81–92 prosenttia. Ulkoilmassa vietetyn ajan osuus oli noin 15 prosenttia, ja julkisissa tai yksityisissä liikennevälineissä kului kokonaisajasta 2.7–5.3 prosenttia.

Ajankäyttöön vaikuttavat monet tekijät kuten säätila, etenkin ulkoilman lämpötila, viikonpäivä (arki/työpäivä vs. viikonloppu/vapaapäivä) sukupuoli ja ikä. Tutkimuksessa vahvistettiin useita niin sanotusti itsestään selvyyksinä pidettäviä tai odotettuja suuntauksia suomalaisten ajankäytössä: Naiset viettävät enemmän aikaa kotona kuin miehet. Lastentarhoissa/kouluissa/työpaikoilla vietetty aika lisääntyy iän myötä aina eläköitymisikään saakka.